Särkänniemen salibandy cup 2021 järjestetään vuoden tauon jälkeen keväällä 2021!

Särkänniemen Salibandy Cup on Classicin, Kooveen ja Särkänniemen huvipuiston yhteistyössä järjestämä junioriturnaus, johon salibandykausi on hyvä päättää pelailun ja huvittelun merkeissä. Kaksipäiväisen turnauksen perinteisiin kuuluu salibandyn lisäksi elämyksellinen ilta Särkänniemen huvipuistossa ensimmäisen pelipäivän jälkeen.

Turnaus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003. Vauhdikkaan salibandyn sekä vielä vauhdikkaampien huvipuistovempeleiden yhdistelmä saavutti heti suuren suosion.

Keväällä 2021 nyt jo perinteinen turnaus järjestetään kahdeksattatoista kertaa. Vuonna 2019 suosittuun Särkänniemen Salibandy Cup- turnaukseen osallistui 195 joukkuetta. Vaikka turnaus on vuosittain kasvanut nopealla tahdilla, ei se ole vaikuttanut laatuun. Tämän haluamme myös jatkossa säilyttää. Kevään 2020 turnaus jouduttiin valitettavasti perumaan Suomen korona tilanteen johdosta. Sitä suuremmalla syyllä haluamme kaikki teidät mukaan ensi kevään turnaukseen!

Seuraamme jatkuvasta koronatilannetta Suomessa ja sen vaikutuksia turnauksen järjestämiseen. Mikäli salibandyliiton alaiset juniorisarjat venyvät pitkälle kevääseen, tulemme siirtämään turnausta myöhemmäksi.

Turnauksen ilmoittautuminen tullaan avaamaan tammikuun 2021 aikana, tervetuloa mukaan!

Hyvää Joulun aikaa,
Särkkä Cup Tontut

Menossa mukana

Muuallla verkossa

Lisätietoja

Jari Fagerström/ Koovee ry
Puh. +358 400 596 862
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Mikko Hernetkoski / Classic
Puh. 044 0753214
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


© 2021 sarkanniemensalibandycup.fi
Toteutus Jaakko Leislahti Oy